lauantai 20. heinäkuuta 2019

Nöyryytysten psykofyysiset seuraukset

HS-artikkelissa "Häpeän läpi" (20.7.19) Rosa Meriläinen kertoi kuinka nöyryytyksistä toipuminen on hidas prosessi, vaikka kävisi terapiassa ja käsittelisi asioita myös kirjoittamalla.
Nöyryytykset ovat traumoja, jotka rikkovat itsetunnon rakenteita ja aiheuttavat psyykkisten oireiden kuten esimerkiksi pelkojen lisäksi aina myös fyysisiä vaivoja. Pahimmillaan nöyryytys hajottaa ihmisen minuuden niin, että hänen kognitiiviset kykynsä lamaantuvat koko päiväksi tai pidemmäksikin aikaa. Hän ei pysty keskittymään eikä olemaan aloitteellinen ja toimimaan aktiivisesti, hänen muistinsa ei toimi ja vahvojen affektien takia voivat ajattelukyky ja todellisuudentaju hetkellisesti häiriintyä.

Rosa M kuvitteli, millaista olisi ottaa vastaan julkista nöyryytystä, jos itsetunto olisi niin vahva, että se kestäisi. Tosin vain yli-ihminen on sellaisten iskujen ulottumattomissa. Tai ihminen on joutunut niin pahasti nöyryytetyksi, että hän on särkynyt ja menettänyt samalla kaiken herkkyytensä eikä loukkaannu ja pahoita mieltään enää mistään.

Rosa Meriläinen joutui kansanedustajana toimiessaan julkisesti nöyryytetyksi. Hän on kirjoittanut häpeästä kirjan.  

Linkki kyseiseen HS-artikkeliin:
https://www.hs.fi/paivanlehti/20072019/art-2000006178377.html