Minusta kysymys ei ole masennuksen vaan ihmisen hoidosta. Jos ihminen nimittäin on niin pitkään onneton, että hän tulee toivottomaksi, hän voi tulkita tilansa virheellisesti masennukseksi. Tällainen diagnoosi johtuu sitä, että ihminen ei osaa ajatella ja tiedostaa pohjimmaisia tunteitaan ja toiveitaan. Hän tunnistaa ehkä vain sen, että elinvoimat ovat vähentyneet ja suorituskyky heikentynyt hankaloittaen elämää varsinkin töissä.
Ja kun kaipauksissaan pettynyt ihminen menee lääkäriin, hän saa vahvistuksen ajatukselle, että hän on sairastunut depressioon. Tällöin käy siis niin, että hankala ja lukkiutunut tunnetila medikalisoidaan ja hoidoksi tulee jokin niistä lukuisista depressiolääkkeistä, joita on markkinoilla. Varsinainen ongelma jää huomiotta.
Olisi huomioitava ainakin se, että jokainen masennus - jos tällaista nimikettä on tarpeen käyttää - on tunnesisällöltään erilainen riippuen niistä moninaisista pettymyksistä, joiden takia ihminen on tullut toivottomaksi.
